Vaihda verkko katiskaan Tiesitkö tämän norpasta Norppatutkimus Fortumin nimikkonorppa Norppasähkö Lue lisää

Onks Viljoa näkynyt!

Massiivinen, 124-kiloinen uros Viljo on Fortumin uusi nimikkonorppa ja yksi Joensuun yliopiston tutkimushankkeen paikannuslaitetta kantavista saimaannorpista. Viljo on saanut GPS-lähettimen selkäänsä touko-kesäkuun vaihteessa, joten vielä emme tarkalleen tiedä hänen liikkeistään, koska paikannustiedot eivät ole päivittyneet.

Fortumin edellinen nimikkonorppa Kesto-Juha karisti paikantimen selästään keväällä 2008. Kesto-Juha uiskenteli 40 kilometrin päivämatkoja ja sukelsi peräti 46 metrin syvyyksiin.
Kesto-Juha oli ensimmäinen yksilöllisesti tunnistettu norppa, jonka havaittiin siirtyneen Saimaalla vesistöalueelta toiselle. Kesällä 2007 Kesto-Juha viihtyi Haukivedellä, siirtyi syksyllä Joutenvedelle ja palasi Haukivedelle keväällä 2008, jonne pudotti lähettimen. Sen koommin emme ole Kesto-Juhasta kuulleet.

Fortum Kesto on 100 %:sti uusiutuvilla luonnonvaroilla tuotettua Norppasähköä. Suurin osa Norppasähköstämme tuotetaan Imatran kosken ja Tainionkosken vesivoimalaitoksissa.